Jaa |

Muurla-päivä 2009

Muurla-päivää vietettiin sunnuntaina 30. elokuuta 2009 Seuralassa, jonka piha-alueella muurlalaiset yhdistykset ja yhteisöt esittäytyivät. Talon sisällä esitettiin muun muassa Muisteludraama-projektin tuottamaa Maitoa, Maitoa! -näytelmää, jonka käsikirjoitti ja ohjasi läänintaiteilija Annamari Karjalainen. Projektin vetäjänä oli joka paikkaan ehtivä Aulikki Randelin, joka kuvassa haukkaa Salon kaupungin tarjoamaa sämpylää.

 

m_112.jpg

 Sämpylät näyttivät maistuvan yleisöllekin, jota kerääntyi vapaa-aikaa viettämään reilusti yli tuhat henkeä.

m_116.jpg

 

 m_117.jpg

Välillä törmäsi vanhoihin koulukavereihin. Kuvassa aikanaan Kaukolan kansakoulua käynyt Taito Loimusto.

 

 m_118.jpg

Pullola-Äijälän kyläyhdistyksen osastolla Muurlan 600 vuotta -historiakirjan ennakkotilauksia keräsivät Monika Wallin-Laaksonen ja myyntitykki Mika Jalonen. Kauppa kävi hyvin. Monika oli pukeutunut teemaan sopivasti. Huomaa kuksa Monikan vyöllä.

 

 m_119.jpg

Tämä rouva oli pukeutunut päivän teeman mukaisesti.

 

 m_120.jpg

Raimo Auranen asui aikoinaan Äijälän kylässä, mutta piipahti Muurla-päivässä tapaamassa tuttuja. Raimo on sukututkija ja osallistunut merkittävällä panoksella tulevan Muurla-kirjan tekemiseen.

 

 m_124.jpg

Eläväinen Eetu Laaksonen asuu Vähä-Pullolassa ja tuli perheensä kanssa viettämään sunnuntaita.

 

 m_126.jpg

Muurlan Kiri ja Muurlan Vihuri järjestivät yhdessä leikkimieliset olympialaiset. Saappaan lentoa tarkkailemassa mittamies Raimo Helminen. Mittanauhan toisessa päässä Ari Santasaari. Mervi Fager kirjaa ja saapasta lennättää Eetu Ilola.

 

 m_127.jpg

Kovat kotiseutumiehet Risto Lehtinen ja Matti Helminen tapasivat.

 

 m_125.jpg

Muurlan VPK vastasi autojen paikoituksesta. Tarmo Mäkirinne ihmetteli, minne kaikki 500 autoa oikein saadaan sopimaan. Hyvin mahtuivat, kun otettiin opiston, seurakunnan, kirjaston, kunnantalon, K-Kauppa Virtasen ja Seuralan parkkipaikat sekä Uotilantie käyttöön.

 

 m_136.jpg

Kaikissa kunnon kesäjuhlissa pitää olla pruuttanäytös, muuten ne eivät ole kesäjuhlia ollenkaan. Muurlan VPK pruuttaa ja kansa on haltioissaan.

 

 m_121.jpg

Muurlaisten poliitikkojen kanssa voi keskustella Muurla-päivillä ja mieluusti muulloinkin. Keskustan Ismo Saari on pitkän linjan kunnallispoliitikko, joka istuu Salon valtuustossa ja ottaa aktiivisesti itse kansalaisiin yhteyttä kuullakseen, miten kaupunki makaa.

 

 

muurla.jpg

Kokoomuksen Marjatta Halkilahti (oik.) on tavannut somerolaisen vaikuttajan Teuvo Havian vaimoineen. Sen kunniaksi!

Laseissa tosin on omenamehua...