Jaa |

Ajankohtaista

YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS SU 24.03.2024

Tervetuloa kotiseutuyhdistyksen kevätkokoukseen Muurlan kirjaston Sopukkaan sunnuntaina 24.03.2024 klo 18.

Kokouksen aluksi kahvinjuonnin lomassa Hanna-Maija Saarimaa pitää kaikille avoimen esitelmän otsikolla: Tieteentekijöitä ja taiteilijoita Kosken ja Järvin kylissä. 


MITÄ MUURLASSA SUUNNITELLAAN TAPAHTUVAKSI VUONNA 2024?

Tervetuloa muurlalaiset yhdistykset, seurat ja järjestöt kirjaston Sopukkaan torstaina 08.02.2024 klo 18 jakamaan tietoa vuodelle 2024 suunnittelemastanne toiminnasta. Myös yksittäiset henkilöt ovat tervetulleita osallistumaan ja tarjoamaan omaa osaamistaan ja ideoitaan yhdessä toteutettavaksi.

Tarkoituksena on illan aikana myös luoda runko tulevan kesän Muurlan Wanhanajan markkinoille. Ja kukapa tietää, ehkä illan aikana tulee esille myös jotain sellaista Muurlassa toteutettavaa toimintaa, joka on jäänyt sinulta aiemmin huomaamatta.


KANKAREEN RIIHEN JOULUNÄYTTELY 

Kankareen riihen Makee joulu -joulunäyttely järjestetään tänä vuonna yhteistyössä Muurlan koulun 4- ja 6-luokkalaisten kanssa. Kurkistusluukku riihen näyttelyyn on avoinna 03-22.12.23 päivittäin kello 12-20.

Näyttelyn kautta haluamme toivottaa kaikille oikein, oikein ihastuttavaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2024!


ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO MUURLASSA 06.12.23

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Muurlan kirkossa 6.12.23 klo 10, jonka jälkeen seppeleen lasku hautausmaalla ja juhlatilaisuus  seurakuntatalolla. Juhlapuhujana Aatos Peltoniemi.


KOTISEUTUYHDISTYKSEN SYYSKOKOUS SU 19.11.23 KLO 18 

Kaikille avoin Muurlan kotiseutuyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Muurlan kirjaston Sopukassa sunnuntaina 19.11.23 klo 18. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja Matti Haapanen kertoo Muurlassa asuneesta taidemaalari, elokuvaohjaaja Kalle Kaarnasta. Kokouksessa kahvitarjoilu.

Tervetuloa osallistumaan.


MUURLAN WANHANAJAN MARKKINAT KOHTA TAAS KÄSILLÄ

Tänä kesänä Muurlan Wanhanajan markkinoilla on erittäin runsas ja monipuolinen ohjelmatarjonta.

Tervetuloa siis viettämään rentoa kesälauantaita 26.08.2023 klo 11-14 Muurlan Opiston pihapiiriin.


VALMISTAUTUMISTA KESÄKAUTEEN

Honkala ja Viljo Hurmeen ateljeekoti kesänäyttelyineen avautuvat heinäkuussa ja molemmat kohteet kaipaavat siivousta talven jäljiltä.

Olet siis tervetullut mukaan kohteiden siivoustalkoisiin vaikkapa vain puolentunninkin panostuksella.

Ti 06.06 Honkalaan ja ti 13.06 Hurmeen ateljeekotiin klo 18. 

Honkalassa on lisäksi tarvetta riukuaidan korjaamiseen, joten sen taidon osaajat tai asiasta kiinnostuneet ei muuta kuin mukaan talkoisiin.


FIULMAAKARIN MYLLYN KATTO ON UUSITTU

Fiulmaakarin mylly on saanut uuden katon - suuret kiitokset Helmisen Jannelle sekä kaikille katon korjausta taloudellisesti tukeneille.

Jotta mylly on taas siistissä kunnossa ja valmiina vierailijoille, tervetuloa tiistaina 30.05.23 klo 18 siivoustalkoisiin myllylle.   


MUURLAN WANHANAJAN MARKKINAT TULEVAT TAAS 

Tänä vuonna Muurlan Wanhanajan markkinat pidetään elokuun viimeisenä lauantaina eli 26.08.23 klo 11-14 Muurlan opiston pihapiirissä.

Leivonnaisten, vihannesten ja muiden herkkujen valmistajat sekä käsityöläiset: voitte varmistaa maksuttoman myyntipaikan markkinoille jo nyt. Tiedustelut ja paikkavaraukset viimeistään 20.08. mennessä Hannele Nieminen, han.nieminen (at) gmail.com, puh. 0400 432 136.  

NÄHDÄÄN MUURLAN WANHANAJAN MARKKINOILLA


KEVÄTPYÖRÄILY VALTAKUNNALLISENA LIIKUNTAPÄIVÄNÄ 10.05.23

Valtakunnallisena liikuntapäivänä keskiviikkona 10.05.23 toteutetaan pyöräretki yhdessä Muurlan Vihurin kanssa. Pyöräretkelle lähdetään entisen kunnantalon pihalta klo 18.


TIENVARSIEN SIIVOUSKAMPANJA

Lauantaina 22.04.23 siistitään Muurlan tienvarsia roskista. Ari Aallon organisoimiin tienvarsien siivoustalkoisiin ovat kaikki tervetulleita. Kokoontuminen sekä siivousalueiden, jätesäkkien ja roskapihtien jako Muurlan M-Marketin pihalla klo 10. Lisätietoja ari.aalto@murunda.fi tai soittamalla 044 551 4057. 

Tähän kampanjaan voi jokainen osallistua myös pitkin vuotta: sen sijaan että heittäisit roskia tienvarsille, vietkin roskasi roskiksiin. Näin toimien ympäristö kiittää ja tienvarret säilyvät siistimpinä.


KOTISEUTUYHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS

Kotiseutuyhdistyksen kevätkokous pidetään Muurlan kirjaston Sopukassa su 02.04.23 klo 18.00. Sääntömääräisten kokousasioiden jälkeen muistellaan ja jaetaan kokemuksia kalastuksesta ja ravustuksesta Muurlan järvissä ja joissa. Tervetuloa niin nykyiset, hiljattain jäseneksi liittyneet kuin vielä liittymistään harkitsevatkin jäsenet. 


TUKI FIULMAAKARIN MYLLYN KATON KORJAUKSEEN

Kotiseutuyhdistyksen ylläpitämän vuodelta 1897 peräisin olevan Fiulmaakarin myllyn katto vuotaa ja kaipaa kipeästi korjausta. Liittyessäsi yhdistyksen jäseneksi olet omalla 10 €:n jäsenmaksullasi ja yritykset 25 €:n vuosimaksullaan, mahdollistamassa tämän kohteen kunnostamista. Voit myös tukea katon korjausta omavalintaisella summalla liittymättä jäseneksi.

Mielellään myös kuulisimme ideoita minkälaista toimintaa kunnostetulla myllyllä voisi korjauksen jälkeen jatkossa olla. (vertaa Kankareen riihi, josta muodostui korjaustoimenpiteiden jälkeen joulunajan näyttelypaikka)

Tutustu toimintaamme ja liity jäseneksi tai kertalahjoittajaksi. 


YHDISTYSTEN YHTEISTYÖPALAVERI

Vuosi on vaihtunut ja on aika suunnata katse vuoden 2023 toimintaan Muurlassa. Muurlalaisten yhdistysten ja seurojen yhteistyöpalaveri järjestetään ke 15.02.2023 klo 18 alkaen Muurlan kirjaston Sopukassa. Tulethan jakamaan tietoa oman yhdistyksesi/seurasi toiminnasta ja ideoimaan vuoden 2023 Muurlan Wanhanajan markkinoita. Voimamme yhdistäen pystymme tarjoamaan mahdollisimman monipuolista paikallista toimintaa.


ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO MUURLASSA

Lämpimästi tervetuloa Muurlan itsenäisyyspäiväjuhlaan 6.12.22. Juhla on seurakuntakodilla klo 10 alkavan jumalanpalveluksen ja seppeleenlaskun jälkeen. Juhlapuheen pitää muurlalaissyntyinen varatuomari Marja Lehtiranta-Räty. Musiikkia esittävät kiskolainen pianisti Aivika Kullas sekä kirkkokuoro.


KANKAREEN RIIHEN JOULUNÄYTTELY

Kankareen riihen ovi aukeaa jälleen kaikkien ohikulkevien iloksi. Tänä vuonna tontut valtaavat riihen. Tonttuparaatia pääsee kurkkimaan  4.-22.12. päivittäin klo 12-20. 


YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS

Tervetuloa kaikki kotiseudusta ja kotiseututoiminnasta kiinnostuneet kotiseutuyhdistyksen syyskokoukseen su 20.11.2022 klo 18.00 Muurlan kirjaston Sopukkaan. 

Kokouksen aluksi on tarjolla kahvit ukrainalaispikkuleipien kera. Tämän jälkeen Muurlassa asuva Nataliia Amochkinan esittelee kotimaansa Ukrainan historiaa, tapoja ja perinteitä. Kokouksen päätteeksi käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat: puheenjohtajan ja johtokunnan valinta, tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Huomaathan, että voit samalla ostaa viime vuonna koulun kanssa yhteistyössä teetättämiämme joulukortteja ja myös erittäin hyvin joululahjaksi sopivaa Jos minä laukasen -kirjaa. Tuotteita saatavilla puheenjohtajalta muinakin aikoina.


TALKOILUJA KESÄKUUSSA

Kesäkuullekin riittää talkoilua seuraavasi:

Ke. 8.6. klo 18 kotiseutumuseo Honkalan siivous, mietitään näyttelyasioita (Arjen askareita)

Ti 14.6. klo 17 Hurmeen ateljeekodin siivous + pihatöitä

Ti 21.6. klo 18 Honkalan näyttelyn kokoaminen

Lähde mukaan, vaikka vain hetkeksikin, sillä kaikille riittää tekemistä.


KESÄRETKIKOHTEITA MUURLASSA

Taidemaalari Viljo Hurmeen ateljeekodissa (Muurlantie 309) on esillä Turun Taideakatemian kuvataideopiskelijoiden Lisa Holménin, Suvi Hukan ja Julia Masalinin teoksia. Näyttelyyn ja ateljeekotiin pääsee tutustumaan 03.07-28.08.22 klo 12-16.

Muurlan kotiseutumuseon, Honkalan (Muurlantie 134) Arjen askareita -kesänäyttelyssä pääsee puolestaan tutustumaan sekä myös itse tekemään perinteisiä arjen töitä. Näyttely on avoinna 03.07-28.08.22 klo 13-15.

Fiulmaakarin mylly (Kaukolantien ja Rapasuontien risteyksen tuntumassa) on vapaasti tutustuttavissa.

Ryhmille opastettuja kierroksia Muurlan kohteissa, yhteydenotot: hanna-maija.saarimaa(at)muurla.salonseutu.fi.


MUURLAN WANHANAJAN MARKKINAT LA 27.08.2022 KLO 11-14 OPISTON PIHAPIIRISSÄ

Päivämäärä kannattaa jo nyt laittaa kalenteriin ja suunnata elokuun viimeisenä lauantaina Muurlaan Wanhanajan markkinoille.

HUOM! Leivonnaisten, vihannesten ja muiden herkkujen valmistajat sekä käsityöläiset. Tule markkinoille esittelemään omaa osaamistasi ja myymään itse tekemiäsi tai tuottamiasi tuotteita. Tiedustelut ja paikkavaraukset 22.08.2022 mennessä Hannele Nieminen, han.nieminen (at) gmail.com, puh. 0400 432 136.  


PYÖRÄILLEN KEVÄÄSEEN 20.05.2022

Muurlan kotiseutuyhdistys ja Muurlan Vihuri järjestävät perinteisen pyöräretken perjantaina 20.5.2022. Lähtö entisen kunnantalon pihalta klo 18. Suuntana Iloniemi ja Kistola, retken pituus alle 20 km.

Matkan varrella kerrotaan alueen kylistä, rakennuksista ja luontokohteista. Tervetuloa mukaan polkemaan! Hitaimman ehdolla mennään.

Lisätietoja: hanna-maija.saarimaa@muurla.salonseutu.fi puh. 040 551 4057 


KEVÄISIÄ PIHOJEN SIISTIMISILTOJA TIEDOSSA

Varma merkki kesään valmistautumisesta ovat pihojen siivoustalkoot. Tässä ensimmäisten kohteiden aikataulut:

To 28.4.2022 Kotiseutumuseo Honkala (Muurlantie 134)

To 5.5.2022 Kankareen riihi (Robintie 2)

To 12.5.2022 Fiulmaakarin mylly (Kaukolantien ja Rapasuontien kulmauksessa)

Kaikki pihatalkoot alkavat klo 18. Otathan mahdollisuuksien mukaan mukaasi omia työkaluja. Kankareen riihellä pystytetään lisäksi ilmoitustaulu. 


MUURLAN YHDISTYSTEN TAPAAMINEN

Pitkien koronarajoitusten jälkeen näyttää vihdoinkin siltä, että muurlalaisten yhdistysten on mahdollista kokoontua jakamaan kuulumisiaan ja suunnittelemaan yhdessä Wanhanajan markkinoita. Varmistattehan siis, että myös teidän yhdistyksestänne on edustaja paikalla Muurlan yhdistysten tapaamisessa kirjaston Sopukassa ke 13.4.2022 klo 18? 


YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS

Yhdistyksen kevätkokous pidetään palmusunnuntaina 10.4.2022 klo 18.00 kirjaston Sopukassa. Tervetuloa mukaan kaikki kotiseututoiminnasta kiinnostuneet. 


JOS MINÄ LAUKASEN - MUURLA JA MUURLALAISET 1918 -KIRJA JULKAISTU JA SAATAVILLA

Kiitos teille kaikille Jos minä laukasen – Muurla ja muurlalaiset 1918 -kirjan julkistustilaisuuteen osallistuneille. Oli ilahduttavaa huomata, miten monia kotiseudun historia aidosti kiinnostaa.

Jos minä laukasen – Muurla ja muurlalaiset 1918 -kirjan (à 25 €) saat hankittua seuraavin tavoin:

1)      Olemalla yhteydessä Aulikki Randeliniin (p. 0400 011 254) ja sopimalla kirjan noudosta.

2)      Hankkimalla kirjan Salon Suomalaisesta kirjakaupasta.

3)      Toimitamme sinulle kirjan 8 euron lisähintaan myös postitse. Olethan yhteydessä Hanna-Maija Saarimaahan (hanna-maija.saarimaa@ muurla.salonseutu.fi)

4)      Kesäaikaan kirjan voi ostaa myös kotiseutumuseo Honkalasta sen aukioloaikoina sekä tietysti Muurlan Wanhanajan markkinoilta.


JOS MINÄ LAUKASEN - MUURLA JA MUURLALAISET 1918 -KIRJAN JULKISTUSTILAISUUS

Jos minä laukasen - Muurla ja muurlalaiset 1918 -kirja on valmistunut ja kaikille avoin kirjan julkistustilaisuus on Muurlan Opiston (Muurlantie 365) Isontalon salissa ti 15.02.2022 klo 17.00. Tilaisuudessa katsotaan pätkä kesän 2017 kotiseutunäytelmästä Jos minä laukasen ja kirjan tekijät avaavat ajatuksiaan kirjan työstämisestä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja myös mahdollisuus ostaa uunituore kirja 25 euron hintaan. 

Huomioithan koronatilanteen ja tulet tilaisuuteen vain terveenä. Julkistustilaisuuden jälkeen tulemme tarjoamaan eri mahdollisuuksia hankkia kirja omaksi.


JOULUKORTTEJA YHTEISTYÖSSÄ MUURLAN KOULULAISTEN KANSSA

Muurlan koululla ja kotiseutuyhdistyksellä on ollut syksyn aikana yhteinen joulukorttiprojekti:1-2-luokkalaiset ovat piirtäneet ja isommat oppilaat tekstittäneet joulua. Näitä yhdistäen on tuotettu 11 upeaa joulukorttia, jotka nyt ovat saatavilla.

Yksiosaisia kortteja on 6 erilaista ja kaksiosaisia 5. Jokaisen kortin takaa löytyy niin kuvan kuin runotekstinkin tekijän nimi sekä luokka.

Korttien hinnat:

Yksiosaiset kortit: 2 €/kpl ja kuuden kortin satsi 10 €.

Kaksiosaiset kortit sisältäen kuoret: 4 €/kpl ja viiden kortin satsi 15 €

Kortteja on saatavilla Gloria Badarau-Heikkilältä Viljo Hurmeen ateljeekodilta. Varmistathan etukäteen Glorian paikallaolon soittamalla 040-5164592. Kortteja on saatavilla myös Kankareen riihen avajaisissa 5.12 klo 12-14 sekä 6.12 klo 14-16. (Ikipostimerkillisten joulutervehdysten viimeinen jättöpäivä on tänä vuonna 14.12.) Toivomme käteismaksua. Korttien esittelyn löydät kotiseutuyhdistyksen facebook-sivulta.

Näitä hurmaavia Muurlan koululaisten tekemiä joulutervehdyksiä on todella ilo laittaa matkaan.


ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO MUURLASSA

Sanajumalanpalvelus Muurlan kirkossa klo 10, aluekappalainen Marika Huhtasalo ja kanttori Matti Rantatalo. Tämän jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla ja juhla- ja kahvitilaisuus seurakuntakodissa n. klo 11.30. Juhlapuhujana Marjatta Halkilahti ja musiikkia esittää Muurlan kirkkokuoro johtajanaan Matti Rantatalo.


METSÄNELÄINTEN JOULU -NÄYTTELY KANKAREEN RIIHELLÄ

Metsäneläimet kokoontuvat viettämään joulua Kankareen riihelle (Rannantien ja Robintien kulmauksessa) 5-22.12. Näyttelyn kurkistusluukku avataan päivittäin klo 12 ja suljetaan ilta kahdeksalta. Tule kurkkimaan, miten metsäneläimet viettävät joulua. Eläimet näyttelyyn ovat lainassa Art Bouffant Oy:stä.

Näyttelyn avajaiset ovat sunnuntaina 5.12. klo 12-14. Tarjolla on glögiä ja pipareita. MLL:n toiminnallinen joulukalenteriluukkupäivä riihellä on itsenäisyyspäivänä, jolloin klo 14-16 riihellä huomioidaan erityisesti lapset.

HUOM! Riihen pihalla on tänäkin vuonna heijastinkuusi, johon saa tuoda heijastimia sekä josta saa myös ottaa heijastimia. Ollaan loistavia ja kunnolla näkyvissä näin pimeän aikaankin!


JOS MINÄ LAUKASEN – MUURLA JA MUURLALAISET 1918 -KIRJAN JULKAISU LYKKÄÄNTYY

Valitettavasti Jos minä laukasen – Muurla ja muurlalaiset 1918 -kirjan julkaisu viivästyy. Kirjan todennäköinen julkaisuajankohta menee ensi vuoden helmikuun puolelle. Kirjan hinta tarkentuu vasta vuoden alussa. Ikävä kyllä näin pukinkonttiin pystyy sujauttamaan vain tiedon helmikuussa toimitettavasta kirjalahjasta.


SYYSKOKOUS

Muurlan kotiseutuyhdistys ry:n syyskokous pidetään Muurlan kirjaston Sopukassa su 21.11.2021 klo 18 alkaen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi keskustellaan loppuvuoden toiminnasta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.


KIRJA VUODEN 1917-18 TAPAHTUMISTA TULOSSA JOULUKSI

Jos minä laukasen - Muurla ja muurlalaiset 1918 -kirja on valmistumassa joulumarkkinoille. Kirjassa käsitellään yleistä tilannetta Euroopassa, Venäjällä ja Suomessa sekä tapahtumia vuodesta 1917 eteenpäin Salon seudulla ja eritoten Muurlassa. Kirjaan on koottu myös suojeluskuntien ja lottien toimintaa sisällissodan jälkeen sekä jälkipolvien kokemuksia vuoden 1918 tapahtumista. Mikäli olet kiinnostunut saamaan ensimmäisten joukossa tietoa kirjasta ja sen tarkemmista julkaisutiedoista, laitathan yhteystietosi Hanna-Maija Saarimaalle, hanna-maija.saarimaa(at)muurla.salonseutu.fi. Kirja on oiva lahjavinkki eritoten hänelle, joka on kiinnostunut lähiseudun historiasta itsenäistymisemme kriittisimmiltä vuosilta.


KONSTRUNDAN MUURLASSA VILJO HURMEEN ATELJEEKODILLA

Lauantaina 4. ja sunnuntaina 5.9.2021 klo 11-17 on mahdollista tavata taiteilija työnsä ääreltä. Taiteilija Gloria Badarau-Heikkilän työskentelyyn pääsee tutustumaan Viljo Hurmeen taiteilijakodin yläkerran ateljeessa. Gloria kertoo teoksistaan ja työskentelystään ja vastaa kävijöiden kysymyksiin osana vuoden 2021 Konstrundan tapahtumaa.


TUNTEMATON MUURLA -TEOS ESILLÄ SALON TAITEIDEN YÄ:SSÄ 

Kaupunki järjesti Muurlan Wanhanajan markkinoilla lapsille taidepajan, Tuntematon Muurla. Taidepajassa syntynyt teos on osa Taiteiden Yä:nä, torstaina 2.9.2021 Salon kaupungintalolla esillä olevaa yhteisötaideteosta. Kaikille avoimen kulttuuritapahtuman ohjelma löytyy osoitteesta https://taiteidenya.net/, josta voit suunnitella oman tutustumisaikataulun eri kohteille. Valinnan varaa ohjelmassa ainakin löytyy!


HEINÄ- JA ELOKUUSSA SUNNUNTAI-ILTAPÄIVIEN SUUNNAKSI MUURLA

Taiteilija Viljo Hurmeen ateljeekodissa kesänäyttely "Hämärissä kulkijat" ja Honkalan talolla "Sur rur -rukkinäyttely". 

TERVETULOA MUURLAAN!


MUURLAN KOTISEUTUYHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS

Muurlan kotiseutuyhdistys ry:n kevätkokous pidetään su 18.07.21 klo 16 taiteilija Viljo Hurmeen ateljeekodin pihalla. HUOM! Taiteilijakoti ja ateljeenäyttely avoinna klo 12-16.

Tervetuloa kokoukseen ja tutustumaan yhdistyksen toimintaan.


KESÄINEN PYÖRÄRETKI "YLISJÄRVEN YMPÄRI VASTAPÄIVÄÄN"

Kesän 2021 pyöräretkellä poljetaan "Ylisjärven ympäri vastapäivään" keskiviikkona 30.06. Retkelle lähdetään Muurlan M-Marketin pihalta klo 18.00. Retken aikana Hanna-Maija Saarimaa kertoo reitin varrelle osuvista paikoista ja tapahtumista, joten pyöräretki on ulkoliikunnan lisäksi myös oiva tapa tutustua kotiseutuun.

Varaa mukaasi riittävästi juotavaa ja mahdollisesti muuta evästä. Mikäli haluat liittyä retkelle matkan varrelta ja reitti mietityttää, ole yhteydessä Hanna-Maija Saarimaahan p. 02 728 1100.  


MUURLA VIDEOLLA

Muurla on ollut mukana Varsinais-Suomen Kylät ry:n Salon seudulla toteuttamassa Kylän kestävyyspolku -hankkeessa. Muurlasta tehty esittelyvideo julkaistaan Avoimet kylät -päivänä lauantaina 12.06.2021. Linkki videoon youtubessa. Katso, ihastu ja ylläty!


VALMISTAUTUMINEN KESÄKAUTEEN 2021 KÄYNNISSÄ

Kaikki ovat tervetulleita mukaan valmistelemaan Muurlan käyntikohteita kesäkauteen seuraavina tiistai-iltoina klo 18.

18.5. Koivumäen muinaismuistoalue, Viljo Hurmeentie. Talkoiden päätteeksi tarjolla grillimakkaraa.

25.5. Kotiseutumuseo Honkalan sisäsiivous, Muurlantie 134, samalla mahdollisuus osallistua kesän rukkinäyttelyn suunnitteluun.

01.6. Kankareen riihen järjestelytalkoot, Robintien ja Rannantien risteys. Toivomme paikalle useita henkilöitä, joilta löytyy voimaa puutavaran siirtämiseen.

08.6. Viljo Hurmeen ateljeekodin sisäsiivous, Muurlantie 309.

15.6. Honkalan rukki-näyttelyn kokoaminen, Muurlantie 134.

Pieniä hommia riittää jokaiselle! Lisätietoja saat Hanna-Maija Saarimaalta, puh. 02 728 1100 iltaisin.


KAIVATAAN VALOKUVIA 1910-30 -LUVUN MUURLASTA

Vuoden 1918 tapahtumista on valmistumassa kirja. Kirjaan kaivataan kuitenkin vielä valokuvia 1910-30 -luvun Muurlasta, joten jos arkistoistasi löytyy kuvia Muurlasta noilta vuosikymmeniltä, olethan yhteydessä Hanna-Maija Saarimaahan hanna-maija.saarimaa(at)muurla.salonseutu.fi tai p. 02 728 1100. 


MUURLAN WANHANAJAN MARKKINAT PALAAVAT PERINTEISEEN AJANKOHTAANSA

Muurlan Wanhanajan markkinat 2021 järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina
eli 28.08.2021 Muurlan Opiston pihapiirissä klo 11-14.

Itse valmistamiensa tai tuottamiensa tuotteiden myyjät voivat jo varata myyntipaikan markkinoille. Aikaisempien vuosien tapaan Hannele Nieminen hoitaa myyntipaikkavarauksia. Hannelen tavoitat sähköpostitse osoitteesta han.nieminen(at)gmail.com ja puhelimitse iltaisin numerosta 0400 432 136.  


SALON (MINI)MAAILMANÄYTTELY 

Salon keskusta-alueelle on koottu kävellen tavoitettavissa oleva 18 teoksen (mini)maailmannäyttely osana lastenkulttuurin maaliskuuta. Teokset ovat esillä 12.04.2021 asti ja teoskartta löytyy kaupungin kulttuurisivuilta.

Kerrassaan mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa ihan kaiken ikäisille!


Kevät alkaa olla jo pitkällä ja tienvarsien roskat näkyvissä.

Muurlassa jo perinteeksi muodostuneet TIENVARSIEN SIIVOUSTALKOOT pidetään tänä vuonna lauantaina 24.04.

Klo 10 alkaen Muurlan M-Marketin pihalta voi perhekunnittain tulla noutamaan jätesäkkejä ja roskapihtejä. Lähtöpaikalla on myös valittavissa siivousosuus, jonka ottaa hoitaakseen merkitsemällä nimensä listaan. Ari Aalto on pihalla paikalla - joskin turvaetäisyyden päässä - ja toimintaohjeet löytyvät paikalta tuttuun tapaan myös kirjallisina. 

Siivousurakan jälkeen kaikille talkoolaisille on tarjolla itsepalveluna kahvi- ja mehutarjoilu Vanhan Pappilan pihalla, M-Markettia vastapäätä. Pihalla on myös mahdollisuus käsien pesuun sekä käsidesipiste. 

SIIVOUSTALKOILLAAN TÄNÄKIN VUONNA TURVALLISESTI!


YHDISTYSTEN YHTEISTAPAAMINEN SIIRTYY TOUKOKUULLE

Koronasta johtuvien kokoontumisrajoitusten jatkuessa maaliskuun alkuun suunniteltu muurlalaisten yhdistysten yhteistapaaminen ja Muurlan Wanhanajan markkinoiden suunnittelupalaveri siirtyy tiistaille 4.5.2021 klo 18.00. Myös palaveripaikka vaihtuu kirjastolta Muurlan Opiston pihalle, jossa turvavälit on helppo huomioida.


JOULUINEN NÄYTTELY KANKAREEN RIIHELLÄ  

Joulu saapui Kankareen riihelle, Robintien ja Rannantien risteykseen, 5.12.2020 klo 18. Silloin avautui ensimmäisen kerran riihen ovi paljastaen riiheen kootun Riihitontun joulu -näyttelyn. Näyttely on avoinna tiistaihin 22.12.20 asti joka päivä klo 12-20. Riihen oveen asetetun pleksin läpi pääsee kurkkistamaan riihitonttujen joulunviettoon. Oveen on kiinnitetty Muurlan koulun 2-6 -luokkalaisten tarinoita riihitontun joulusta. Riihen pihalta löytyy kuusi, johon voi tuoda heijastimen ja josta heijastinta vailla olevat voivat sellaisen itselleen ottaa.  

JOULUISIA TUNNELMIA RIIHITONTUN JOULU -NÄYTTELYN SAATTELEMANA             

                                       "Montako riihitonttua siellä oikein näkyy?"            



Maaliskuun 2017 alussa tuli ohikulkijalta tieto, että kotiseutumuseo Honkalan pihanpuoleinen ikkuna on raollaan ja lasi rikki. Museoon oli murtauduttu jossain vaiheessa marraskuun alun ja helmikuun lopun välillä. Museoväen harmiksi talosta oli anastettu mm. kaksi seinäkelloa, pöytäkello, puhelin, kynttilänjalka, puu- ja metallirasiat, Arabian kahvikuppeja, maitokannu, kermanekka, haarukoita, veitsiä, lasiset suola-astiat, vanhoja rahoja, erilaisia koriste-esineitä ja muuta pikkutavaraa. Ikkunan lisäksi ei ollut onneksi muuta rikottu. Piharakennuksessakin oli käyty, mutta onneksi varkaat olivat todenneet, että museoesineillä ei ole rahallista arvoa.

Mikäli kuitenkin silmiisi osuu ko. museomerkittyjä tavaroita, otathan ystävällisesti yhteyttä hanna-maija.saarimaa(at)muurla.salonseutu.fi tai (02) 728 1100 (iltaisin). 

Muurla_haarukat_1623.jpgMuurla_seinakello_1563.jpgMuurla_seinakello_253.jpg


Kasvaako pihallasi Muurlassa 1967 istutettu Kotikuusi/Itsenäisyyden kuusi? Ilmoita puusta: hanna-maija.saarimaa(at)muurla.salonseutu.fi tai (02) 728 1100 (iltaisin).